Nostalginen pop pöyhii muistoja

ristoSumiaisissa rautalangan mausteeksi juhlavuonna myös kantrin ja Manse-rockin sävyjä.

– Nostalginen, rautalanka-aikakauden tyylillä esitetty pop-musiikki on melkein kuin osa yhteistä kansallista muistiamme, myhäilee Sumiaisten Rautalankafestivaalin ohjelmapäällikkö Risto Korhonen ajatusleikilleen.

Sumiaisten Rautalankafestivaali järjestetään 13. päivänä heinäkuuta nyt jo 15. kerran.

– Sumiainen on viidentoista vuoden ajan vetänyt paikalle tuhannesta kahteen tuhanteen rautalanka-, beat- ja iskelmämusiikin ystävää. Uskomme, että nostalgia puree tälläkin kertaa.

Tamperelaisen laulaja ja laulun tekijä Seppo Tammilehdon esiintyy kokeneen Beatline-yhtyeen kanssa. Tämä joukkue on kiertänyt nostalgiatapahtumissa myös Britanniassa ja Yhdysvalloissa.

Tampereen suunnalta saapuu myös voimaiskelmäryhmä A.Aallon Rytmiorkesteri, joka kiertää nyt 30. keikkavuottaan. Menestys on tuonut niin platina- kuin kultalevyjäkin. Parhaimmillaan joukkue on livenä.

Kiiminkiläisessä rautalankabändissä soittajan uransa aloittanut muusikko, musiikin tekijä Mikko Alatalo tuo Sumiaisiin Manse Rock Forever-ryhmän. Nyt kuullaan useampia Alatalon ja Juice Leskisen yhdessä tekemiä kappaleita, kuten Heinolassa jyrää ja Mä lähden maalle sekä tuoreen Juice-elokuvan loppukohtauksessa kuultava Klovni heittää veivin.

Sumiaisissa voidaan todistaa kantrirockyhtye Freud Marx Engels & Jungin musiikin uutta tulemista. FMEJ Tribute Band feat Arto Pajukallio & Olli Haavisto tekee omia tulkintojaan legendaarisen yhtyeen vanhoista kappaleista. Ryhmän perustivat Freukkareissa vakituuraajana soittanut toisen polven mestarikitaristi Tuomas Metsberg sekä bändiä fanittanut nuori kantrilaulaja Janne Kaunisto. Mukana ovat myös 33 vuotta alkuperäisessä kokoonpanossa soittanut kitaristi Arto ”Pilli” Pajukallio ja yhtyeen ulkojäsen, Suomen steel-kitaristiässä Olli Haavisto.

Juurimusiikkia tarjoilee todellinen perheyhtye Honey B & Family, jonka muodostavat äiskä Aija Puurtinen, iskä  Esa Kuloniemi ja teini Mooses Kuloniemi.

Sumiaisten Rautalankafestivaali SHAKE*19 soi Sumiaisten koulun rannassa lauantaina 13. heinäkuuta klo 18 alkaen. Järjestelyista vastaa talkoolaisineen Lions Club Sumiainen ry ja ruokahuollosta Lions Club Helmi ry. Nostalgisen illan juontaa toimittaja, muusikko Heimo ”Holle” Holopainen.

http://www.rautalankafestivaalit.com

Advertisement

Renegades-tribuutti Sumiaisissa

Cadillac ja Dirlandaa kajahtaa Keiteleen rannalla

 

risto
Risto Korhonen

Sumiaisten Rautalankafestivaali esittelee ensi kesänä kaksi tärkeää rengasta Suomi-rockin historian ketjussa. Nämä olennaiset ketjun osaset ovat rautalankabuumin räjäyttänyt, keskeinen suomalainen rautalankayhtye The Sounds sekä ensimmäisen ehtan rock-hysterian maassamme aiheuttaneen rock and roll -bändin, englantilaisen The Renegades-yhtyeen tribuuttikokoonpano, johon liittyy Milanosta paikalle lentävä alkuperäisjäsen Graham Johnson.

Renegades Revisited -kokoonpanon perustan muodostaa hämeenlinnalainen Pekka Tiilikainen & Beatmakers, jonka julkaisemat Renegades-tulkinnat on huomattu ulkomaillakin. Lavalle astuu myös rockin ja maailmanmusiikin syvissä vesissä uiva kitaristivelho Hasse Walli.

 

Bändin ainoa elossa oleva alkuperäisjäsen, levybisneksessä Italiassa pitkän uran tehnyt Graham Johnson odottelee Sumiaisten keikkaa malttamattomana.

– On suurenmoista ja hauskaa tulla keikalle ja nähdä ne kaikki kesäiset suomalaiset maisemat – niin ja mukavat ihmiset, pohtii kotoaan Milanosta tavoitettu Graham Johnson.

– Vuodet Suomessa olivat hienoja. Me taisimme tehdä jonkinlaisen vallankumouksen tangoja soittavaan maahanne. Vedimme rokkia vähän rosoisemmalla moodilla. Toimme siihen musaan vähän samanlaista rouheutta kuin punk-musiikki kymmenen vuotta myöhemmin.

Illan aikana esiintyvät myös kolmekymmenvuotiskeikallaan Pekka Tiilikainen & Beatmakers sekä The Sounds mukanaan säveltäjä, muusikko ja musiikkipedagogi Esa Helasvuo. Kai ”Kuju” Hyttinen esiintyy jyväskyläläistaustaisen The Steeples-yhtyeen kanssa. Hyttinen tunnetaan laulajana, säveltäjänä ja näyttelijänä. Monelle uusi tuttavuus lienee roots-konkareiden muheva trio The Yardberries, jossa soittavat Pepe Ahlqvistin rinnallakin kitaroinut Jonne Kulluvaara, Jussi & The Boys-yhtyeen pitkäaikainen rumpali Rudi Ryynänen ja The Charadesin riveistä tuttu laulaja, basisti Anthony Brantberg.

Renegades forever -tunnelmissa etenevän illan kasaa nippuun juontajana toimiva Holle Holopainen.

Rautalankafestivaali SHAKE*18 järjestetään lauantaina 14.7. Sumiaisten pikkukylässä Äänekoskella. Tapahtumasta vastaa Lions Club Sumiainen talkoojoukkojen avustamana.

www.rautalankafestivaalit.com

Teksti: Risto Korhonen